yhteistoiminta

Ideasta kuvataidekouluksi

Pieksämäen kansainvälinen kuvataidekoulu nuorille sai alkunsa ajatuksestani kehittää kuvataidekoulutoimintaa yhdistyksemme oman profiilin pohjalta. Pieksämäelle voisi rakentaa uudenlaisen kuvataidekoulun, jossa nuoret, nykytaide, ammattitaiteilijat ja kansainvälisyys kohtaisivat.

Ajatus kuvataideopetuksesta ei ollut Pieksämäen kuvataideseuralle uusi. Jo 1970-luvulla seura järjesti lapsille Pikkutaiteilijat-ryhmän toimintaa. Vuonna 1982 toimin seuran sihteerinä ja esitimme lasten ja nuorten kuvataidekoulun perustamista Pieksämäelle. Kuvataidekoulu käynnistyi vuonna 1990.

Yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin kuvataidekoulutoimintaa lähdettiin kehittämään jälleen uuteen suuntaan, tällä kertaa nuorille sekä nykytaiteeseen ja kansainvälisyyteen painottuen.

Pieksämäen kuvataideseuran hallitus innostui ajatuksesta ja lähti viemään sitä eteenpäin. Valmistelimme sen pohjalta seuralle Leader-hankkeen. Hankehakemuksesta edettiin rahoituksen järjestämiseen ja käytännön toteutukseen. Keväällä 2026 Pieksämäellä toteutui kansainvälinen kuvataidekoulu Veej’jakaja ry ja Pieksämäen kaupungin rahoituksen avulla.

Toimin hankkeen koordinaattorina ja yhtenä koulun opettajista. Toteutimme hankkeen yhdessä Pieksämäen kuvataideseuran hallituksen ja mukana olleiden taiteilijoiden kanssa.